Polli eli Polyteknikkojen liitokiekkoilijat
Etusivu
Hallitus
Puistoturnaus
Tuplakiekkoturnaus
SELL Games 2008
Linkit

XXIV SELL Student Games 2008


22.-25.5.2008 Otaniemi - Espoo, FIN

Vuonna 1923 Suomen, Eestin, Latvian ja Liettuan opiskelijajärjestöt solmivat laajan yhteistyösopimuksen, jonka tuloksena järjestettiin ensimmäiset ko. maiden yliopisto-opiskelijoille tarkoitetut urheilukilpailut Viron Tartossa. Isäntämaiden mukaisesti tapahtuma nimettiin pian SELL-kisoiksi ja niitä järjestettiin vuoteen 1938 asti.

Baltian maiden itsenäistyttyä kisaperinne heräsi jälleen henkiin ja Tartossa v. 1998 pidetyistä kisoista alkaen tapahtuma on ollut avoin kaikille yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoille ympäri maailman. Edellisen kerran SELL-kisat järjestettiin Suomessa v. 2004, jolloin kisaisäntänä toimi Tampere. Sen jälkeen kisat on järjestetty Latvian Riiassa (2005), Viron Tartossa (2006) ja Liettuan Kaunasissa (2007). Viime vuosina kisat ovat houkutelleet noin 1 800 osallistujaa, jotka edustavat 55-80 eri yliopistoa tai korkeakoulua noin 15 eri maasta. Suurin osa ulkomaisista osallistujista tulee muista SELL-maista (Viro, Latvia Liettua) mutta myös mm. Sveitsin, Saksan, Ruotsin, Venäjän ja Portugalin yliopistot ovat olleet edustettuina kisoissa.

Vuonna 2008 kisa-areenana ovat Otaniemi ja Tapiola ja järjestäjinä Polyteknikkojen Urheiluseura ja Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta. Vuosi 2008 on juhlavuosi niin Espoon kaupungille (550v) kuin myös Teknilliselle korkeakoululle (TKK 100v) ja SELL-kisat on mukana molempien juhlavuosien tapahtumakalenterissa. Edellä mainittujen juhlavuosien lisäksi erityistä lisäarvoa tapahtumalle tuo tasavallan presidentin Tarja Halosen toimiminen kisojen suojelijana.

Kyseessä on siis yliopisto-, korkeakoulu- ja ammattikorkeakoulujen opiskelijoille tarkoitettu moni-lajitapahtuma. Joukkuelajeista mukana ovat mini-jalkapallo, koripallo, lentopallo, salibandy ja ultimate sekä yksilölajeista ammunta (CIOR), judo, shakki, sulkapallo, suunnistus, tennis, uinti ja yleisurheilu. Kotimaisia ja ulkomaisia osallistujia tapahtumaan odotetaan n. 1 800 - 2 000. Tapahtuma yhdistää ainutlaatuisella tavalla iloisen opiskelijaliikunnan ja tuloksiin tähtäävän kilpaurheilun - onhan osanottajien joukossa on nähty maailmanluokan huippu-urheilijoita aina olympiamitalisteja myöten (mm. kiekonheittäjä Gerd Kanter, EST, keihäänheittäjä Vadim Vasilevskis, LAT). Palloilulajeista erityisesti koripallon taso on ollut erittäin kova Latvian ja Liettuan yliopistojoukkueiden myötä. Kilpailutapahtumien seuraaminen on yleisölle maksutonta.

Ultimatea pelattiin edellisen kerran SELL-kisoissa Tampereella. Laji on jälleen mukana v. 2008 kilpailuohjelmassa ja turnaus toteutetaan espoolaisten ultimate-seurojen yhteistyönä. Sekajoukkuein pelattavaan turnaus tullaan pelaamaan Tapiolan alueella. Lisätietoja kisojen nettisivuilta: www.sellgames2008.com.



päivitetty 21.11.2007