Polli eli Polyteknikkojen liitokiekkoilijat
Etusivu
Hallitus
Puistoturnaus
Tuplakiekkoturnaus
SELL Games 2008
Linkit

Puistoturnaus 2007

Puistoturnaus 2007 Espoossa

Jo toista kertaa Polyteknikkojen liitokiekkoilijat järjestivät Ultimaten puistoturnauksen Otsolahden nurmialueella. Vuoden 2007 Puistoturnaus pelattiin lauantaina 8.9.2007. Turnaus tarjosi mitä otollisimman pelipäivän harrastusmielessä pelaaville ja aloitteleville pelaajille. Kisajärjestäjiä oli taas kiittäminen hyvästä säästä, sillä pelit pelattiin lähes tyynessä 15 asteen lämpimässä syyssäässä. EUC oli edustettuna kolmessa joukkueessa: tänä kesänä aloittaneet pelasivat euc:ssa, juniorit EWOK:ssa ja otson pelaajat Pollin joukkueessa. Kentällä oli 5 pelaajaa kerrallaan per joukkue, joukkueessa sai kuitenkin olla rajoittamaton määrä pelaajia. Turnauksessa pelattiin avoin sarja. Pelit kestivät 25 minuuttia kukin, ja jokainen joukkue sai pelata viisi peliä, eli kolme alkulohkon peliä ja kaksi sijoituspeliä.

Turnaukseen oli ilmoittautunut viisi joukkuetta: HKFU, #ultimate, euc, EWOK ja kotijoukkue Polli. Pelit alkoivat round robin -kierroksella, jossa siis kaikki pelasivat kaikkia vastaan kerran 25 minuutin peliajoilla. Tämän jälkeen kaksi parasta kohtasivat finaalissa ja sijat 3.-4. pronssiottelussa. Finaali pelattiin countdown 20 -säännöllä, jossa siis tehdystä maalista sai 20-miinus-tarvitut-syötöt pistettä (minimissään kuitenkin viisi). Lisäksi jokaisen katkon jälkeen laskuri nollattiin, joten kiekkoa ei kannattanut menettää omalla puolustusalueella.

Finaaliin pääsivät puhtaalla pelillä Polli ja viimeisessä ottelussa EWOK:n yhdellä pisteellä voittanut HKFU. EWOK taas sai vastaansa pronssipelissä #ultimate:n joka oli tasaisessa väännössä voittanut euc:n 6-4. 40 minuutin peliajalla pelatun finaalin vei Polli 219-94 (perinteisin pistein 13-6), ja pronssin ansaitsi EWOK tuloksella 7-5.

Teksti: Kimmo Berg

Finaalissa kuultua:

  • "Hei älkää nyt syötelkö!"
  • "Ei olla kuin 100 pistettä häviöllä."

Puistoturnaus 2007 - Sijoitukset

  1. Polli
  2. HKFU
  3. EWOK
  4. #ultimate
  5. euc

Turnaukseen osallistuneet joukkueet

  • HKFU
  • #ultimate
  • euc
  • EWOK
  • Polli

Kuvia turnauksesta

Teemun ottamia valokuvia turnauksesta löydät täältä.


Puistoturnaus 2006

Puistoturnaus 2006 Espoossa

Polyteknikkojen liitokiekkoilijat järjestivät Ultimaten puistoturnauksen lauantaina 16.9.2006 klo 12-19 Otsolahden nurmialueella. Turnaus oli ilmainen. Kentällä oli 5 pelaajaa kerrallaan per joukkue, joukkueessa sai kuitenkin olla rajoittamaton määrä pelaajia. Turnauksessa pelattiin avoin sarja. Pelit kestivät 25 minuuttia kukin, ja jokainen joukkue sai pelata viisi peliä, eli kolme alkulohkon peliä ja kaksi sijoituspeliä.

Puistoturnaus 2006 - Sijoitukset

  1. Polli
  2. DISCO
  3. Sähkön Isku
  4. FreezeBees

Turnaukseen osallistuneet joukkueet

  • Polli
  • DISCO
  • Sähkön Isku
  • Martinlaakson Marsupilamit
  • Huopalahden Lohet
  • FK Kohellus
  • AC Team Joukkue
  • FreezeBees

Kuvia turnauksesta

Aapon ottamia valokuvia turnauksesta löydät täältä.

Roopen ottamia valokuvia turnauksen palkintojenjaosta löydät täältä.

päivitetty 13.09.2007